Filosofia ja tausta

Mia on SRL:n hyväksymä valmentaja. Mian tavoitteena on opettaa ratsastajat kommunikoimaan hevosten kanssa, auttaa rakentamaan vahvaan luottamukseen perustuva yhteys ratsukon välille sekä ohjata hevosia liikkumaan biomekaanisesti oikein. Hevosen fysiikkaa Mia ohjaa vaikuttamalla hevosen mieleen. Tavoitteena on rento, tyytyväinen ja vastaanottavainen hevonen, joka haluaa tehdä asioita ratsastajan kanssa.

Perusta kuntoon – kokonaisvaltaisesti

Mian valmennusfilosia on erittäin kokonaisvaltainen. Paitsi että ratsastajan on huolehdittava itsestään, on myös huolehdittava hevosen hyvinvoinnista. Oikeanlainen ravinto, kengitys, raspaus, liikunta ja lihashuolto edistävät hevosen terveyttä – terveen hevosen on helpompi keskittyä kuuntelemaan ratsastajaa.

Mia painottaa opetuksessaan perusasioiden tärkeyttä. Mitä vaikeampia tehtäviä opetellaan, sitä välttämättömämpää on, että perusasiat on harjoiteltu hyvin.

Hyvä istunta on tärkeä kommunikaatioväline

Yksi tärkeä lähtökohta toimivaan kommunikaatioon on oikeanlainen istunta. Sen oppimisen edellytys on oman kehon hallinta, hyvä tasapaino ja tietysti hyvä peruskunto. Vuosien varrella Mialle on kehittynyt tarkka silmä erottaa, mistä istuntavirheet johtuvat, jolloin päästään korjaamaan varsinaista syytä eikä pelkkää seurausta.

Tavoitteena biomekaanisesti oikein liikkuva hevonen

Hevosen biomekaniikkaan Mia on perehtynyt sekä Science of Motion -perustajan Jean-Luc Cornillen että Gunilla ”Mini” Wahlbergin johdolla. Ratsastuksessa tavoitteena ovat suoruus, tasapaino ja energisyys. Energisyys ei tarkoita samaa kuin vauhti vaan tavoitteena on löytää kunkin hevosen luontainen rytmi (natural cadence).

Vääränlainen ratsastus edesauttaa vammojen syntymistä, mutta ratsastamalla hevonen hyvään tasapainoon voidaan ennaltaehkäistä vaivojen syntymistä tai pahenemista.

Mielen voima – Henkinen valmennus

Mia_Kainulainen_LaramValmennuksessa Mia ottaa huomioon myös mentaalipuolen, sillä mielen vaikutus ratsastukseen on suuri. Jos koko ajan  ajattelee epäonnistuvansa, hyvin todennäköisesti niin käy. Toisaalta rento ja positiivinen asenne näkyy yleensä heti myös kehossa, ja vie siten huomattavasti tehokkaammin eteenpäin.

Kisamenestystä

Mialla itsellään on kokemusta myös kisakentiltä sekä este- että kouluratsastuksen osalta, ja menestystä on karttunut molemmista:

*2018 Inter A Laramilla ja Grand Prix Coco Paradiesolla

* 2009 Mia sijoittui koululuratsastuksen Racing 5-v. Champion sarjan finaalissa neljänneksi ratsunsa Laramin kanssa.

* 1999-2000 Mia ratsasti lukuisia voittoja ja sijoituksia esteratsastuksen kansallisissa 120-130 cm luokissa ja starttasi myös 140 cm luokassa ratsuillaan Lamicha ja Tosca IV.

Mian oma ratsu Laram

Mia_Kainulainen_Laram_2014

Mia & Rampe 2014 © Martina Uthard Foto

Laram eli Rampe on Mian oma kasvatti, jonka Mia ratsasti sisään 3-vuotiaana. 4-vuotiaana estesukuinen Rampe hyppäsi, mutta vaikka sillä oli paljon skouppia, ei tekniikka esteillä ollut jännittyneisyyden vuoksi tarpeeksi hyvä.

Rampella oli kuitenkin kolme hyvää askellajia ja miellyttävä luonne, joten Mia päätti yrittää muokata Rampesta kouluhevosen. 4-vuotiaana Rampe osallistui Carolina ”Linus” McLeanin (os.Westerlund) ratsastamana Kyran klinikalle, ja 5-vuotiskaudella Linus valmensi Miaa ja Rampea kouluradoille hyvällä menestyksellä.

Linuksen muutettua pois Suomesta valmennusmenetelmä liukui enemmän vauhtia ja painetta painottavaan suuntaan. Sitä ei Rampen fysiikka lopulta kestänyt; liike ja schwung hävisivät ja eteen-alas-ratsatuksella paino siirtyi pikkuhiljaa etujaloille niin, että hankoside vaurioitui. 7-vuotiaana Rampe kuljetettiin Saksaan Mian siskon luo, jossa se hoidettiin ja sai toipua rauhassa.

8-vuotissyksyllä Rampe tuli takaisin Mialle, jolloin sitä alettiin Gunilla ”Mini” Wahlbergin johdolla valmentaa biomekaniikan näkökulmasta ja käytännössä nollatasolta. Viimein Mia sai opastusta syntymästä asti lantiostaan vinon hevosen suoristamiseen. Kärsivällisesti ja huolellisesti etenemällä Mia ja Rampe pääsivät starttaamaan Pyhä Yrjö -tasolla kaudella 2014.

Tällä hetkellä Mia valmentautuu Janne Berghin johdolla ja on kaudella 2018 kisannut Rampen kanssa Inter A-tasolla sekä startannut ensimmäiset Kansainväliset CDI3* kisoissa. Kisahermojaan Mia kehittää Anna Anderénin ohjauksessa.

Advertisement