Koko paketti kasassa

Tarvitsin kesällä 2012 pidemmän työreissun ajaksi hevoselleni paikan, jossa siitä otetaan täysi vastuu niin liikutuksen kuin hoidonkin puolesta, ja päädyin muutaman ratsuttajan tavattuani Miaan.

 

Hevoseni oli tuolloin ollut minulla puolisen vuotta ja oli edelleen entisen omistajan jäljiltä suhteellisen huonossa kunnossa niin lihaksistonsa kuin liikkuvuutensa puolesta. Mia aloitti hevosen kuntoutuksen asiantuntevan eläinlääkärin tarkastuksella, jonka myötä saatiin hevoselle apua liikkumiseen. Muutoksen huomasi jo viikon jälkeen hoidosta. Tämän jälkeen en nähnytkään hevostani yli kuukauteen ja yllätys olikin todella iloinen, kun näin miten ruuna oli kehittynyt. Joulukuussa 2011 minulle tullutta sameasilmäistä, kuivaa ja lihasköyhää hevosta ei olisi samaksi tunnistanut!
 
Jatkoimme kesän Mian hoivissa; Mia hoiti ratsutuksen ja laittoi istuntaani ja muutenkin ratsastustani kuntoon tunneilla käydessäni. Hevoseni reagoi herkästi istuntaan, joten Mian hyvää istuntaa painottavaa opetus oli juuri oikea tapa meille, hevonen liikkuu aina vain paremmin ja rennommin. Meille mahdollisuus yhdistää ratsutus ja tunneilla käynti oli erittäin tärkeää, ilman sitä olisi hevosen eteneminen ja opit menneet pian hukkaan.
 
Tarkoitus oli, että hevoseni olisi Stenbackan tallilla elokuun loppuun, mutta elokuun puolessa välissä alkoi tulla tunne, että apua, kohta tämä ihanuus loppuu! Niinpä päätin, että hevonen jää vielä kuukaudeksi, saamme molemmat lisäoppia ja enemmän eväitä jatkoa varten. Niin sitten aika taas vierähti ja pian oli taas kotiinlähdön aika edessä. Tuolloin työmatkalla ollessani tajusin miten ihanaa oli, kun ei tarvinnut miettiä maapallon toisella puolen onko hevosella kaikki kunnossa. Saman tien iski ajatus, että miksemme jäisi Stenbackaan pysyvästi? Voisimme jatkaa edelleen samaan tapaan ratsutusta ja tunteja! Tästä ajatuksesta innostuneena koitin vielä hetken miettiä plussia ja miinuksia ja kun ainoa miinus oli hieman pidempi matka tallille päätin, että kyllä se on sen arvoista. Hevoseni on niin tyytyväinen ja saan Mialta tarvittaessa tukea sen niin hoidon kanssa kuin muutoinkin, tallin puolesta kun järjestyy kengityksen, hieronnat, raspaukset yms. Tallilla on lisäksi hyvä henki, ja hevoset hoidetaan asiantuntevasti käytännönjärjen ääntä kuunnellen.
 
Kolmen kuukauden ratsutusjakso muuttui siis ”pysyväksi olotilaksi” ja jatkamme tyytyväisinä Stenbackassa Mian opissa. Kun vielä jonkin ajan kuluttua päätöksen tekemisestä totesin olevani raskaana, ei minun tarvinnut alkaa miettimään taas hevosen liikutuksen järjestelyjä siksi aikaa, kun en enää itse pystyisi ratsastamaan. Mian tunneille ovat myös hevoseni vuokraajat tervetulleet, joten koko paketti on hyvin kasassa ja hevosen omistaminen on niin huoletonta kuin vain voi!
 
Voin varauksetta suositella Miaa erilaisille hevosille ratsuttajaksi sekä eri tasoisille ratsastajille opettajaksi, vaatimustaso sovitetaan aina sopivaksi ja eteneminen tapahtuu positiivisessa hengessä palkitsemisen kautta. Hevoset työskentelevät mielellään Mian kanssa ja jokaiseen ratsutettavaan panostetaan, tasosta riippumatta. Hevoset todella muuttuvat Mian ratsutuksessa kaikessa suhteessa positiivisesti ja ratsastajat oppivat tiedostamaan ja tuntemaan hevosensa!
 
Kaisu Makkonen, Tuusula

 

Mainokset